Toimijat

Onvire on osa Sarastia-konsernia, johon kuuluu emoyhtiö Sarastian lisäksi kolme tytäryhtiötä: Onvire, Sarastia Rekry ja Sarastia Kuntaperintä (entinen Taitoa Perintä). Onviren toiminta käynnistettiin, kun hankitalaki muuttui vuoden 2019 alussa. Onvire palvelee niitä Sarastia-konsernin asiakkaita, jotka eivät ole konsernin omistaja-asiakkaita. Onviren palveluvalikoimasta löytyy sekä Sarastia Rekryn että Sarastian konseptien mukaisia palveluita: henkilöstö- ja talouspalvelut, sekä sijaispalvelut.

Sarastia Rekry

Onviren sisaryhtiö Sarastia Rekry (entinen Seuturekry) on toiminut sijaispalvelun toimialalla jo 10 vuotta. Sarastia Rekry välittää sijaisia yli 1000 työyksikköön noin 100 000 sijaistarpeeseen vuosittain. Keikkalaisia Sarastia Rekryssä on n. 5000 ja sen palveluja hankkivat kunnalliset inhouse-asiakkaat. Onvire toimii Sarastia Rekrystä tutulla konseptilla, järjestelmillä ja palveluasenteella! Tutustu Sarastia Rekryyn »

Sarastia

Sarastia-konserni (entinen KuntaPro ja Kunnan Taitoa) on noussut Suomen suurimmaksi julkisen sektorin talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden tuottajaksi. Asiakkaita Sarastialla on valtakunnallisesti 18 toimipisteessä. Tarjoamme asiakkaidemme käyttöön yli 800 henkilön laajan osaamisen sekä laadukkaat järjestelmät. Olemme taloudellisesti turvallinen yhtiö ja panostamme voimakkaasti kehitystyöhön. Sarastia on menestyksekkäästi pystynyt yhdistämään vahvan toimialaosaamisen ja oman ohjelmistokehityksen. Olipa tarpeesi talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut, tiedolla johtamisen haasteet tai palveluiden digitalisointi, olemme apunasi. Tutustu Sarastiaan »